Sofia Virta vastustaa sopimusta, jolla EU torjuu pakolaisia
Manage episode 417112481 series 1286379
コンテンツは Yle Areena によって提供されます。エピソード、グラフィック、ポッドキャストの説明を含むすべてのポッドキャスト コンテンツは、Yle Areena またはそのポッドキャスト プラットフォーム パートナーによって直接アップロードされ、提供されます。誰かがあなたの著作物をあなたの許可なく使用していると思われる場合は、ここで概説されているプロセスに従うことができますhttps://ja.player.fm/legal。
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta myöntää, että eurovaaleissa on kova työ, koska vihreillä on mennyt pidempään huonosti. Virta vierailee Politiikkaradion eurovaalitentissä. Toimittajana on Antti Pilke. Virran mielestä EU:n ei pitäisi tehdä sopimuksia, joilla pakolaisia pidetään unionin ulkopuolella. EU on maksanut esimerkiksi Turkille siitä, että se auttaa turvapaikanhakijoita alueellaan ja pitää heitä siellä. Virta kertoo ohjelmassa myös, millaisia ongelmia hän näkee siinä, että suuri määrä pakolaisia ja siirtolaisia saapuisi lyhyen ajan sisällä Eurooppaan tai Suomeen. Tentissä kysytään myös estäisivätkö vihreät Ursula von der Leyenin jatkokauden EU-komission johdossa, jos hän hakee tukea laitaoikeistolta. Myös se selviää, että Sofia Virta torjuu EU-liittovaltion, vaikka vihreät on ilmoittanut aiemmin suhtautuvansa myönteisesti ”kohti liittovaltiota tiivistyvään Euroopan unioniin”.
…
continue reading
1066 つのエピソード