Hannu Varkin saarna: Kohtuus ja antaumus

Hyvän toivon kappeli

Saarna Hyvän toivon kappelissa 6.6.2021

Sananlaskut 30: 7-9, Matt. 16: 24-27

Johdanto: Koulujen päättäjäisten suuri siirtymä
Eilen vietin Suurta Siirtymäpäivää. Omat lapseni jättivät molemmat omat koulunsa, nuorempi kuutosluokkalainen alakoulun ja vanhempi ysiluokkalainen yläkoulun. Kummilapsemme taas vietti lakkiaisia lukion jälkeen.
Vanhan koulun jättäminen taakse ja uuteen siirtyminen on lapsille ja nuorille iso askel. Sitä se on myös vanhemmille. Mieleen nousee yhtä aikaa haikeutta ja iloa. Tippa linssissä kuuntelin lasten upeiden opettajien puheita. On koskettavaa todistaa nuorten kasvua. Paljon hyvää on takana, ja paljon on edessä.
Millä eväillä uuteen elämään lähdetään? Siitä puhuvat tämän pyhän tekstit. Niissä minua puhuttelivat kaksi erilaista suuntaa, jotka molemmat vievät kohti elämää. Nämä suunnat ovat kohtuullisuus ja antaumus.

I Kohtuus kaikessa

Aloitan kohtuudesta. Siitä sanotaan Sananlaskujen kirjassa näin: ”Älä anna köyhyyttä, älä rikkauttakaan. Anna ruokaa sen verran kuin tarvitsen.”Vanha sanonta kuuluu: ”Kohtuus kaikessa”. Se on hyvä elämänohje. Se on erityisen tärkeä nykyaikana, jossa eri väestönosien väliset jännitteet kasvavat. Maailmanlaajuinen kilpailu ajaa ihmisiä toisiaan vastaan. Se synnyttää voittajia ja häviäjiä. Sosiaalisen median ristiriitoja ruokkivat algoritmit lisäävät vettä myllyyn.
Siksi tarvitsemme Sananlaskujen sanomaa kohtuudesta: ”Älä anna köyhyyttä, älä rikkauttakaan. Anna ruokaa sen verran kuin tarvitsen.” Sananlaskuissa etsitään kultaista keskitietä, tasapainoa. Maailmassa toki tarvitaan itsensä likoon laittavia yrittäjiä. Silti Jumala ei ole tarkoittanut maailma sellaiseksi, jossa yksi prosentti omistaa yhtä paljon kuin 99 prosenttia. Maailmaa ei pidä rakentaa niin, että vain rikkain eliitti pystyy elämään hyvää ja turvallista elämää. Liian suuret tuloerot hämärtävät kokemuksen yhteisestä ihmisyydestä.

Samaa Sananlaskujen henkistä jatkumoa on tasapuolisuus, erilaisten näkökulmien punnitseminen oikeudenmukaisesti. Ja samaa henkistä perintöä ovat maltti ja harkinta. Sananlaskujen viisaus ohjaa meitä pois pikatuomioista sosiaalisen median seinämillä, baareissa ja kadunkulmissa. Erityisesti tänä nopeana aikana tarvitsemme harkintaa ja malttia.
Kohtuullisuuden hyvettä tarvitsemme myös suhteessamme luomakuntaan. Kirkon ilmasto-ohjelman nimi on ”Kiitollisuus, kunnioitus, kohtuus.” Talousjärjestelmämme ja kulttuurimme ruokkivat meissä jatkuvaa janoa saada lisää. Sananlaskujen vanha viisaus johtaa meitä kohti uutta ajattelua. Tärkeintä ei olekaan saada eniten vaan saada kohtuullisesti.

”Älä anna köyhyyttä, älä rikkauttakaan. Anna ruokaa sen verran kuin tarvitsen.” Sananlaskujen viisaus ohjaa meitä kysymään, mitä oikeasti tarvitsemme. Hyvä elämä ja menestys täytyy ymmärtää jonain muuna kuin jatkuvana materian, elämysten tai vaurauden kasvuna.

Meidän on löydettävä uudelleen hyvän elämän juuret Jumalan läsnäolosta, kulttuurista, toisistamme ja luomakunnan yksinkertaisesta ilosta. Vähemmän on enemmän, kun syvennymme nykyhetkeen emmekä vaadi koko ajan lisää. Jeesus sanoo: ”Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin?” Meidän tehtävämme on löytää uudelleen sielumme sen sijaan että yrittäisimme ostaa kaiken.

II Antamalla elämäni löydän elämäni
Kohtuullisuuden jälkeen käännän katseeni kohti antaumusta. Jeesus sanoo: ”Se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.” Jeesuksen sanat tulevat kohti. Ne kutsuvat minua antaumukseen. Kristittynä eläminen ei tarkoita sivusta seuraamista, vaan esiin astumista.
”Joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.” Kristuksen seuraamisessa ei ole kyse varman päälle pelaamisesta. Jeesuksen seuraaminen on heittäytymistä kuiluun luottaen, että joku ottaa kiinni. Jeesus kutsuu minut olemiseen, jossa oma egoni ei ole kaiken keskipiste. Keskipiste, kaiken ydin on Kristus, rakkaus josta kaikki elämä kumpuaa. Kristittynä eläminen on jatkuvaa kulkemista ja kääntymistä kohti ydintä.
”Joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.” Antamalla itseni löydän itseni. Kun jätän oman itseni ja elämäni Kristukselle, elämääni virtaa kepeytttä. Persoonani ja tunteeni, saavutukseni ja pettymykseni, ihmissuhteeni ja yksinäisyyteni suhteellistuvat. Voin elää niitä todeksi suhteessa Kristukseen. Kun en itse ole kaiken mitta, elämääni virtaa kepeyttä, valoa ja lämpöä.
Tämä ei tarkoita, että elämästä tulisi helppoa. Elämä ei ole tarkoitettu helpoksi. Se on tarkoitettu elettäväksi, elettäväksi Kristuksen kanssa. Kristuksen seuraaminen riisuu meistä pois epäaitoa olemista ja vie meitä kohti totuutta ja aitoutta. Se myös sattuu, usein vereslihalle asti.
Samalla Jeesuksen seuraaminen vie meidät kohti aitoa lähimmäisyyttä, jossa emme laskelmoi vaan välitämme. Kristuksen seuraaminen antaa meille tuntevan sydämen ja avoimet kädet. Hän kutsuu meidät välittämään toisistamme. Kristus kutsuu meitä lähimmäisyyteen niin lähimpien ihmisten kanssa kuin harrastuksissa, kaduilla ja politiikassa. Jeesus vie meidät välinpitämättömyydestä välittämiseen.

Lopuksi: Jeesuksen seuraaminen vie meidät kohti kohtuullista elämäntapaa ja täyttä antaumusta. Emme löydä elämän tarkoitusta vaatimalla itsellemme aina vain enemmän ja enemmän. Löydämme tarkoituksen antamalla itsemme Jumalan ja elämän käyttöön. Näillä eväillä siis kohti elämää!